SYYT
Ulkoiset sekä sisäiset ongelmat olivat kasvaneet 20- ja 30-luvulla Suomessa
-Edes Ruotsista ei löytynyt kipeästi tarvittavaa kumppania etsimisistä huolimatta
TALVISOTA
-Sota NL:n ja Suomen välillä 30.11.1939-13.3.1940
-Puolan miehittäminen oli aloittanut II MS:n kolmea kuukautta aikaisemmin
-"Talvisodan henki", suomalaisten mottitaktiikka, puna-armeijan valtavat miestappiot ja erittäin vaikeat talviolosuhteet
SODAN SYYT
1. Neuvostoliitto ja Saksa
-Suurvalta-aseman menettivät Neuvosto-Venäjä ja Saksa I MS:ssä
-Leningradin puolustuksellinen asema oli heikentynyt, koska Venäjä oli menettänyt Suomenlahden, Viron ja Suomen maiden itsenäistyttyä
2. Suhteet NL:n ja Suomen välillä
-1809-1917 Venäjän keisarikunta hallitsi Suomea
-Tilanne paheni kommunistien tuettua suomalaisia puolueita (eli NL sekaantui Suomen sisäisiin asioihin) ja fasismi 20-30-lukujen Suomessa lisäsi kaunaisuutta ja epäluuloa maiden välillä
3. Suhteet Saksan ja Suomen välillä
-1930-luvulla Suomen tärkein vaikuttaja oli Ruotsin lisäksi Saksa
4. Suunnitelmat
-Itäeurooppalaiseen valtioryhmään (Puolan johtama) Suomi liittyi Varsovassa 1921
-Muodollisia sopimuksia pohjoismaisen yhteistyön pohjaksi ei ollut
-Kriisiaikojen huoltojen turvaaminen, yhteistoiminnan esteiden poistaminen ja ulkoministerien tapaamisten lisääntyminen oli seurausta pohjoismaisesta yhteistyöstä
-Pohjoismaita yhdisti pyrkimys välttää sota, vaikka mitään selkeää vihollista ei vielä ollut
5. Suomen Jartsev-neuvottelut
-Rudolf Holst (ulkoministeri) ja Boris Jartsev (NL lähetystyön sihteeri) tapasivat 14.4.1938 Suomessa
-Väinö Tanner (valtionvarainministeri) ja A. K. Cajander (pääministeri) kävivät lukuisia keskusteluja Jartsevin kanssa
-Seiskari, Tytärsaaret, Lavansaari ja Suursaari oli 30 vuodeksi vuokrattava NL:lle, maa ilmoitti 3/1939
6. Alueneuvottelut
-5.11.1939 Suomen edustajat kutsuttiin Moskovaan neuvottelemaan "konkreettisista poliittisista kysymyksitä", koska NL oli allekirjoittanut Molotov-Ribbentrop-sopimuksen 23.8.
-Baltia suostui luovuttamaan puna-armeijalle tukikohtia, joten NL oletti myös Suomen suostuvan luovutuksiin
7. Hyökkäys
-30.11.1939 Suomeen hyökkäsi puna-armeijan joukkoja
-Punaiset, jotka olivat paenneet neuvosto-Venäjälle sisällissodan (1918) jälkeen, muodostivat Suomen kansanvaltaisen tasavallan Terijoen hallituksen, jota johti Otto Wille Kuusinen 1.12.
-Saksaan Moskovasta matkasi suurlähetystyön henkilökunta 7.12.1939
NL:n tavoite oli edetä Karjalasta Viipuriin ja edelleen Helsinkiin
-Suomen sodanjohdon pettymykseksi puna-armeija käytti odotettua vahvempia joukko-osastoja
-Suomen sotilaiden itseluottamus kohosi, koska NL sitoutui tiestöön ja suomalaiset kehittivät nopeasti torjuntavälineistöä (polttopullot) ja improvisointia (mottitaktiikka)
-Teollisuudessa ja maataloudessa kunnostautuivat naiset, ja kotirintaman yhteishenki kasvoi
-Koska sotaan oli varustauduttu huonosti, talous joutui koetukselle
-Ulkomaankauppa romahti, vaikka kotimainen tuotanto pysyi korkealla
-Alueita Sallasta, Suomenlahdesta ja Karjalasta jouduttiin luovuttamaan NL:lle Moskovan rauhansopimuksessa 3/1940, joka päätti sodan
-Hanko vuokrattiin 30 vuodeksi NL:lle
-NL oli Suomelle jatkuva uhka. Alkoi ns. Välirauhan aika
SEURAUKSET
-Suuret aineelliset ja henkilötappiot molemmissa maissa suuret->raskas koettelemus molempien maiden kansoille
-"Talvisodan ihme" (pieni Suomi taistelli urhoollisesti ja menestyksekkäästi suurta ylivoimaa vastaan)
-Hyökkäysmieliala nousi henkilö- ja aluemenetyksien myötä, vaikka sota oli Suomelle puolustusta
-Saksan päätös hyökätä NL:n vahvistui, koska Hitler arvioi NL:n "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja näin sota vaikutti II MS:n
-"Suomalainen sota" oli nimitys NL:ssä
SAKSAN KANSSA LIITTOUTUMINEN
-Saksa kysyi Suomelta lupaa sotilaidensa kauttakulkuun Lapissa. Suomi suostui
JATKOSOTA
NL:ää vastaan sodittiin uudestaan sen jälkeen kun Saksan hyökkäys NL:ään alkoi 22.6.1941
-Suur-Suomi-aate, menetettyjen alueiden takaisin valtaaminen ja hyvityssota olivat syitä Suomen hyökkäykseen
-25.6.1941 alkoi jatkosota
-Vaikka kyseessä oli hyökkäyssota, kansan sietokyky joutui äärimmilleen
-6/1942 säännösteltiin kahvia ja perunaa
-Sodan pitkittyessä tuli tarve irtautua Saksasta
-Asemasota, vaikka alussa oli menestystä
-Suomelle sodan julisti mm. UK, koska Suomi valtasi uusia alueita ja ylitti rajan
RAUHA
-Sodasta oli irrouduttava, koska Saksan sotamenestys taittui ja taistelut olivat pitkittyneet
-Saksalaiset sotilaat vetäytyivät Norjan puolelle, ja Lapin sota päättyi 27.4.1945
No comments:
Post a Comment