Saturday, August 5, 2017

HI3-Itsenäisen Suomen historia tiivistelmä: 2000-luvun Suomi


-Yhteiskunta, jossa oli viisi miljoonaa ihmistä
-Nopeaan tahtiin yleistyvät matkapuhelimet ja internet
-Tosi-TV ohjelmat yleistyivät


POLITIIKKA

-Martti Ahtisaaren johdolla Suomi siirtyi kolmannelle vuosituhannelle
-SDP, Kok. ja Desk. olivat puolueista suurimpia
-69 päivää, lyhin historiamme hallitus (Anneli Jäätteenmäen hallitus)
-Äänioikeutetuista vain alle 56% äänesti 2000 kuntavaaleissa


HALLINTO

-Läänien määrä väheni
-Esim. Oulun lääni muuttui Pohjois-Suomen aluehallintavirastoksi
-Kunta oli ainoa virallinen kuntamuoto


DEMOGRAFIA

-3,5% väestönkasvu
-Kuntien välinen muutto lisääntyi
-Elinajanodotteen kasvu ja väestön ikääntyminen
-Maailman alhaisin imeväisyyskuolleisuus
-Jatkui Uudellemaalle väestön siirtyminen
-Kaupunkikaksion hinnalla sai ostettua tilavan omakotitalon kaupunkien reuna-aleuilta, jonne muutettiin keskustasta="Nummijärvi-ilmiö"


TALOUS

-70% 1994-2008 BKT kasvu
-ICT-klusteri vetäjänä Nokia oli syy talouskasvuun
-Maltillinen inflaatio
-Ylijäämäinen vaihtotase (poikkeuksellista Suomessa)
-Korkea työttömyysaste
-Epäiltiin työvoimapulan olevan nurkan takana
-Supistuva valtionvelka
-1999 tilivaluutaksti otettiin käyttöön euro


LIIKENNE

-Sähköistäminen rautateissä
-Henkilöautoja rekisteröitiin enemmän kuin 90-luvulla
-Keskiluokka omisti rekisteröityjä autoja
-Opel, Volksvagen ja Toyota yleisimmät automerkit
-23 henkeä kuoli Konginkankaan linja-autoturmassa 19.3.2004


ARKKITEHTUURI

-90-luvun trendi lasipintaisissa rakennuksissa jatkui
-Eri puolille kohosi uusia kauppakeskuksia: Mylly ja Iso Omena jne,
-Sodanjanan asuntoja korjattin


SISUSTUS JA MUOTOILU

-Muotoilutrendinä oli monialaiset materiaalit
-Retrotyyli yleistyi ja hinnat nousivat vanhoissa tavaroissa
-Uraansa jatkui Stefan Lindfors
-2000 nuori muotoilijaksi valittiin Harri Koskinen


KOTITALOUS

-TV, jääkaappi ja viihde-elektroniikka tuli kaikkiin talouksiin
-Tuli DVD-teknologia, ja VHS siirtyi vanhanaikaiseksi
-Lankapuhelimet lähtivät laskuun ja matkapuhelimet yleistyivät
-Lisääntyneet ominaisuudet matkapuhelimissa
-Kommunikointi muuttui ja halvemmat ja pienemmät puhelimet
-Internetin myötä joka kotiin tuli kotitietokoneita
Uutuus oli some, sosiaalinen media
-2000-luvun sanoja olivat ADHD, 24/7 ja sateenkaariperhe


KIRJALLISUUS

-Runsaasti lajeja ja tyylejä 
-Puhutuin kirjalija oli Sofi Oksanen
-Vihan päiv (Markku Pääskynen) ja Kahden ja yhden yön tarinoita (Riku Korhonen) edustivat yhteiskuntakriittistä kirjallisuutta


TEATTERI

-Voimissaan oleva poliittinen teatteri
-Kristian Smeds ja Mikko Roiha nousseita teatteriohjaajia
-2007 satavuotisjuhlaansa vietti Helsingin Kaupunginteatteri
-Teatterivaikutteista keskeisin oli Reko Lundan, jota ei kiinnostanut muiden mielipiteet
-Useita teatterivaikuttajia kuoli
-Lavakomiikka (stand up) rantautui Suomeen


TV

-Televisiomaksu -Tositelevisiotuotantoja
-2003 alkoi Idols, brittiläinen kykyjenetsintäkilpailu
-Salatut elämät alkoivat
-Suosituimpia sarjoja oli Rikospoliisi Maria Kallio
-Ylen illat keräsivät suuria katsojalukuja
-Maalaiskomedioita
-2006-2010 3 kautta Lehmän vuosi -maalaisdraamasta
Sarjat tulivat DVD.muotoon pian
-Ajankohtainen kakkonen
-Mediakentässä yleistyivät keskusteluohjelmat


MUSIIKKI

-Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela suosittuja
-Itsensä läpi löi pohjalaismurteella laulava Lauri Tähkä ja Elonkerjuu
-Paula Koivuniemi ja Anne Mattila löi helvetisti
-Sydämeeni osuman sain ja Menolippu Mombasaan soivat tiuhasti
-Juice Leskinen, Kirka ja Kikka kuolivat
-Uusia esiintyjiä toi Idols
-Myös ulkomailla menestyttiin ensimmäistä kertaa
-Myydin albumi Euroopassa 2004 oli Once (Nightwish)
-Hard Rock Hallelujah, sävellykse, jonka esitti Lordi 2006, toi ensimmäisen Euroviisuvoiton


ELOKUVAT

-1999 kohosivat katsojluvut
-Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Laitakaupungin valot (2006) -teokset jatkoivat Aki Kaurismäen Suomi-trilogiaa
-2007 Ganes, elokuva kertoi Remu Aaltosesta ja sen ohjasi JP Siili
-Taiteessa käsiteltiin edelleen maailmansotaa
-Hymypoika ja Levottomat herättivät kohua
-600 000 katsojaa sai Pahat Pojat 2003, jonka ohjasi Aleksi Mäkelä ja joka oli menestys
-Minna Haapkylä ja Samuli Edelmann olivat paljon käytettyjä näyttelijöitä
-Samuli Vaurmo ja Pamela Tola debytoivat



No comments:

Post a Comment