-Ripeää tahtia teollistui, vaurastui ja kaupungistui. Yhtenäiskultuuri ja maatalousvaltainen
-Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen yhteiskunnan ensisijaisin tehtävä
-Kultakausi arkkitehtuurissa ja muotoilussa
-1952 legendaarinen vuosi
POLITIIKKA
-Toisen tasavallan aika
-Presidentillä isompi valta kuin pääministerillä
-Puoli vuosisataa eletty yhtäläisen ja yleisen äänioikeuden aikaa
-Maalaisliitto, SKDL ja SDP suurimpia puoleita
-Eduskuntavaaleissa isompi äänestysaktiivisuus kuin kunnallisvaaleissa
-Ennen vuoden 1977 kuntalakia selkeät juridiset erot kuntamuotojen ja läänien välillä
-481 maalaiskuntaa, 32 kauppalaa ja 35 kaupunkia
VÄESTÖ
-Neljästä miljoonasta neljään ja puoleen miljoonaan
-Melko korkea syntyvyys
-Laskeva imeväisyyskuolleisuus
-91,1% puhui suomea, 8,6% ruotsia
-Eniten työntekijöitä oli metsä- ja maataloudessa, teollisuudessa ja kaupoissa
-47h/vk työaikalain uudistus 1946
-Alkoi laajamittainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen
-Työttömyystöitä kutsuttiin hätäaputöiksi, ja työttömät saatin töihin
-Jyrkästi vähentynyt henkirikosten määrä
-Tunnetuin mysteeri on Kyllikki Saaren tapaus isojoella
TALOUS
-5%/vuosi kasvoi 1946-1960 BKT
-Markan arvo oli romahtanut 1945
-8000 1945 Mk ja 26000 1950 Mk=1000e
-89,1 miljardia tuonti ja 81,5 vienti
LIIKENNE
-Pienet vauriot liikenteessä
-Yleistyvät dieselveturit, vaikka valtakausi oli höyryvetureilla
-Henkilöautoja oli rekisteröity 163000, vaikka määrä oli moninkertaistunut
-Kasvavan liikenteen tarpeisiin vastattiin kohentamalla tieverkkoa ja ajanmukaistamalla lainsäädäntöä
-Vaikka liikenteen volyymi oli vähäistä, liikenneturvallisuus oli heikkoa, ja tieliikennekuolemia sattui enemmän kuin nykyään
ARKKITEHTUURI JA MUOTOILU
-Kansainvälistä mainetta arkkitehtuurille
-Viljo Revell, Aarne Ervi ja Aulis Blomstedt tunnettuja arkkitehttejä
-Uusinta uutta edusti Tapiola Espoossa, uusi mallikaupunginosa joka oli luonnonläheinen
-Ilmeikkäät esikaupunkialueet
-Saavutukset muotoilussa
-Teema-sarja seurasi Kilta -astiansarjaa, jonka suunnitteli Kaj Franck
-1959 Marimekko -yritys perustettiin Armi Ratian toimesta
-Aikakautta symboloi Kantarelli (tapio Wirkkala)
ELÄMINEN
-Asuntopula sodan jälkeen
-Itse rakennettava rintamamiestalo oli erittäin suosittu
-Hillitynväriset ja sirot huonekalut
-Vähitellen yleistyi vesijohto, viemäröinti ja sähkö
-Epäiltiin pölynimurien ja jääkaappien tarpeellisuutta
-1945 kotitalouksissa yleistyi sähköliedet, joita alettiin valmistaa Suomessa 1937
-Kaupunkien reunamilla ja maaseudulla verkkaasti yleistyvä vesijohto
-Maisemassa näkyi sähköistyminen
-1947 uudissana oli muovi
-Toisiinsa sulautuivat läntinen ja itäinen ruokakulttuuri muuttoliikkeen ja teollistumisen takia
-Viidesosan isompi aloholinkulutus kuin 2000-luvulla
-Sosiaalisista syistä viina oli kortilla
-1.7.1953 markkinoille tuli koskenkorva
KIRJALLISUUS
-Modernismi tuli perinteisen kerronnan rinnalle
-1950 Tiet etäisyyksiin -ensiteos Paavo Haavikolta, joka oli uranuurtaja suomalaisessa lyriikassa
-Keskeiseksi modernistiksi kohosi 1956 julkaistun Tämä matka -runokokoelman myötä Eeva-Liisa Manner
-Helena-romaani sarja jatkui Aino Räsäsen toimesta
-Julkaistiin Feliks onnellinen ja Turms, kuolematon (Mika Waltari)
-Jatkosodan velikullista kertova romaani Tuntematon sotilas, kirjoittajana Väinö Linna, teollisuustyöntekijä Tampereelta oli tapaus
-1959 julkaistiin ensimmäinen osa Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiasta, myöskin Linnan kirjoittama
-4/5 oli suomalaisia aikakausilehtiä
-Kasvava levikki sanomalehdissä
RADIO JA TV
-164 radiovastaanotinta 1000 asukasta kohden
-Lauantaisauna ja tervetuloa aamukahville (juontajana Niilo Tarvajärvi) ja Pienoisparlamentti ja Metsäradio suosittuja ohjelmia
-Radioinsinöösiseura 5/1955 lähetti ensimmäisen julkisen televisiolähetyksen
-1956 koelähetyksensä aloitti Yleisradio
-Näköradiot (televisiot)
MUSIIKKI
-Pari vuotta tansiikiellon päättymisestä-°laulujen teksteihin ja pohjavireeseen vaikutti II MS
-Suomen Audrey Hepburn oli Laila Kinnunen -° suomalaisia vastineita haettiin kansainvälisille supertähdille -°hyvin tyypillistä ajalle
-Lajeista suosituimmat olivat tango ja iskelmä
-Vaiettuja tuntoja heijasteli Muistako Monrespo'n (Anikki Tähti tulkitsijana)
-Markkinasegmentin sai myös nuoriso; nuorisokulttuuri syntyi ja 1955 rantautui rock-musiikki
ELOKUVA
-Studiokauden viimeinen vuosikymmen
-Kun on tunteet (1954, Maria Jotunin teoksiin perustuva) ja Valkoinen perua (1952, fantasia) olivat ajan helmiä
-Suosituin oli Tuntematon sotilas (1955, Edvin Laine)
-Niskavuoren naiset (1958), Niskavuori taistelee (1957), Niskavuoren Aarne (1952) ja Niskavuoren Heta (1952)
-Me tulemme taas (1953, Armand Lohikoski) määritteli tukkimieselokuvat
-Sodan kauhujen takia tehtiin sotilasfarsseja
-1958 yleistyivät värielokuvat
-Ansa Ikonen ja Tauno Palo pysyivät suosiossa
-Kuunnelmiin, musiikkikappaleisiin, elokuviin ja iltamiin ulottuva ilmentymä populaarikulttuurissa, tekosyitä ja vakavuutta kaihtava rillumarei oli aikakauden ilmiö
No comments:
Post a Comment