Wednesday, July 19, 2017

HI2: Neuvostoliiton hajoaminen

NEUVOSTOLIITON HAJOAMINEN

-1985 Mihail Gorbatsovin edistyksellisestä uudistuspolitiikasta seurannut tapahtuma
-Moraaliset syyt, kansallisuusriidat, ympäristöongelmat, taloudellinen ja ideologinen romahdus olivat keskeisimpiä syitä maan sisällä
-Johtajana oli hajoamisen aikaan Mihail Gorbatsov
-Neuvostoliitosta halusi lopulta irrota lukuisia tasavaltoja
-Maatalous oli kollektivoitu ja kulutustavaroiden tuotanto laiminlyöty, koska Josif Stalin oli kehittänyt vain raskasta teollisuutta

GORBATSOVIN AIKAKAUSI JA UUSI POLITIIKKA
-Kommunistit tarvitsivat talousuudistuksen, koska 1970-luvulla neuvostotalouden kasvu hidastui
-Poliittisia toisinajattelijoita alettiin vapauttaa ja yrityksen valvonnan poisti Gorbatson. Hän alkoi uudistaa maata 1987
-Valtionyritysten ohjauksen poisto poisti yrityksiltä pakolliset tavaratoimitukset. Tämä oli vika perestroikassa (uudelleenrakentamisessa)
-Breznevin linjaa kannattavat kommunistijohtajat alkoivat vastustaa Gorbatshovin politiikkaa
-Vapaissa vaaleissa valittiin kansanedustajien kongressi 1989
-NL ei pystynyt vaikuttamaan kommunistihallitusten luhistumiseen Itä-Euroopassa samana vuonna

BALTIA KAPINOI, KANSALLISUUSKISSTAT
-Baltia vaati itselleen suurempaa vapautta ja maat alkoivat kiistellä myös keskenään 1980-luvulla
-Voimakas kansallisuusliike oli Ukrainassa, Georgiassa, Azerbaidzanissa, Baltiassa ja Vuoristo-Karabahissa kuohui
-Vaikka asiasta ei vielä puhuttu, NL:n uhkaava hajoaminen alkoi osoittaa merkkejä 1988
-Alkusoittona toimi Liettuan julistautuminen itsenäiseksi 11.3.1990
-NL:n kanssa ei haluttu tehdä enää yhteistyötä 6/1990

ALAMÄKI TALOUDESSA
-1990 NL:n valtava sotilasteollisuus muunnettiin siviiliteollisuudeksi, ja 1990-1991 Venäjällä alkoi yksityistäminen
-Ulkomaille kätkettiin rahoja presidentin käskystä 1990

PLURALISMIA JA MIELENOSOITUKSIA
-Alle 100 000 keskiluokkaista mielenosoittajaa kokoontui sunnuntaisin Moskovaan 1990-1991
-Moskovan ja Leningradin paikallisvaaleissa demokraatit voittivat 3/1990
-Neuvostoliiton perustuslain 6. artikla kumottiin 15.3.1990. Käytännössä kommunistipuolue ei ollut enää johtavassa asemassa

KANSA NOUSEE
-Kansallinen liike nimeltä Ruh, joka syntyi 1989, menestyi Ukrainassa
-Venäjän johtajaksi tuli Boris Jeltsin 5/1990
-12.6.1990 Venäjä julistautui suvereeniksi Boris Jeltsinin johdolla

VANHOILLISTEN REAKTIO
-Vanhoilliset kommunistit siirtyivät Venäjän kommunistiseen puolueeseen 6/1990
-NL haluttiin säilyttää pakkokeinoin. Asiaa kannatti Liittoryhmä, jonka luoja oli kansanedustaja eversti Viktor Alksnis, jota kenraalit alkoivat tukea 1990
-Kansakunnat olivat ajautumassa erilleen. Poliittisia muutoksia ei osattu ennustaa. Perestroikalla oli ennustamattomia vaikutuksia 1990
-Tasavaltapuolueet ja kommunistinen puolue jakautui maan yhtenäisyyttä kannattaviin ja kansallismielisiin
-Markkinatalouteen alettiin siirtyä Gorbatshovin toimesta syksyllä 1990
-Kansalliskiistat piti ratkaista uudella liittosopimuksella
-Sopimus ei auttanut, koska vaatteista, ruoasta ja tarvikkeista oli pulaa monissa kaupungeissa talella 1990
-Venäjän demokraatit, joita johti Jeltsin ja NL:n kommunistit, joita johti Gorbatsov, loivat kaksoivallan maahan; molemmat kokivat olevansa maan hallitsijoita

KAPINAT BALTIASSA
-Kapinat kukistettiin neuvostojoukkojen toimesta Riiassa ja Vilnassa
-Latvian sisäministeriöön hyökkäsivät NL:n sisäministeriön OMON-joukot samalla, kun Gorbatsovin eroa vaadittiin mielenosoituksissa Moskovassa 20.1.1991
-Kaukasian Georgia itsenäistyi samalla kun Liettuaan lähetettiin laskuvarjojoukkoja huhtikuussa
-Valtataistelu jatkui 1991
-Työhuoneessa mökötti sulkeutunut ja allapäin oleva Gorbatsov
-Venäjälle päätettiin perustaa oma presidentinvirka
-Ihmiset pelkäsivät että vanhoilliset provosoituisivat mielenosoituksista ja julistaisivat taas maahan poikkeustilan
-Sotilaat sulkivat pääsyn Maneesiaukiolle ja ottivat valvontaan Moskovan keskustan 28.3.
-Lopulta jopa armeija siirtui rauhallisten mielenosoittajien puolelle
-Gorbatsovin valta oli olematon, kun Venäjän presidenttikiistan voitti Venäjän demokraatit Jeltsinin johdolla
-Gruusia itsenäistyi 9.4.1991
-Poikkeustilavaltuuksia hallitukselle yritti saada Valentin Pavlov, pääministeri 17.6.
-Äänestäjistä 54% kannatti Jeltsiniä presidentiksi 6/1991
-Uudesta NL:stä sopivat kaikki muut paitsi Ukraina
-Jeltsin oli uudistaja, Gorbatsov vanhan terrorivallan edustaja

1991 VALLANKAAPPAUSYRITYS
-Uudistukset ja NL:n hajoamisen halusivat pysäyttää kaappauksella vahoilliset kommunistit
-20.8.1991 pelättin, että NL:n tasavallat eivät allekirjoittaisi uutta liittosopimusta
-Eripuraiset, taitamattomat ja vitkastelevat kaapparit epäonnistuivat tavoitteissaan


-Samalla kun vapautettu Gorbatsov puhui kansalle perinteistä liturgiaa marxismi-leninismin erinomaisuudesta, kommunistijohtajien patsaita kaadettiin Moskovassa kaappauksen jälkeen
-IVY (itsenäisten valtioiden yhteisö) perustettiiiin Minskissä Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venääjän johtajien toimesta
-21.12.1991 lakkautettiin NL virallisesti ja 25.12.1991 erosi Gorbatsov

No comments:

Post a Comment