Monday, July 24, 2017

HI3-Itsenäisen Suomen historia tiivistelmä: Suomen itsenäistyminen

SYNTY

-Eurooppalaisen kansallisuusaatteen myötä myös 1800-luvulla kansallistunne alkoi kasvaa Suomessakin
-Keisarivalta kaatui vallankumouksessa 1917 Venäjällä, sisäisten ongelmien ja maailmansodan tappion takia
-Itsenäisyyden tavoittelu jakoi Suomen poliittisen kentän kahtia, koska 1917 marraskuussa lokakuun vallankaappauksen suorittamat äärivasemmistolaiset bolsevikit kukistivat väliaikaisen hallituksen (vasemmisto ja SDP halusi sopia asiasta bolsevikien kanssa, porvarit halusivat itsenäisyyden tunnustelun lännestä)
-Koska bolsevikit olivat nousseet valtaan lokakuun vallankumouksessa, eduskunnan porvarillinen enemmistö halusi irtautua mahdollisimman nopeasti Venäjästä. Suomen itsenäistymisen järjestänä toimi 27.11.1917 nimitetty senaatti, jota johti P. E. Svinhufvud
-Puhemies Johannes Lundson päästi kansanedustajat lomalle, vaikka senaatti oli valmis esittämään julistuksen eduskunnalle jo 30.11.
-Korkeinta valtaa käyttävän eduskunnan tulisi vielä hyväksyä julistus, ilmoittivat ulkomaiset konsulit
-Kansankomissaarien neuvoston eli Neuvosto-Venäjän hallituksen piti hyväksyä Suomen itsenäisyys ennen muiden ulkovaltojen tunnustusta
-Äänin 100-88 hyväksyi eduskunta julkilausuman 6.12.1917

TUNNUSTAMINEN

Sosialistinen vallankumous leviäisi, jos vähemmistökansallisuudet saisivat erota Venäjästä, oletti Lenin
-8.-9. ja 25.12. Lenin tapasi SDP:n johtajia
- Tunnustuspyyntö saapui Pietariin 29.12.1917. Sen toi Suomen senaatin valtuuskunta, jonka muodosti Gustag Idman, Carl Enckel ja Svinhufvud
-Tarkoituksena oli asettaa suomalais-venäläinen komitea päättämään käytännön asioista, kun Neuvosto-Venäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden
-4.1. tunnustivat Ruotsi ja Ranska ja 10.1. Norja ja Tanska (Venäjän jälkeen)

JÄRJESTÄYTYMINEN

-Sotaväkeä ei vielä Suomessa ollut itsenäistymisen aikaan
-Valtiopäämies oli syksyllä 1917 eduskunta, sitten senaatin puheenjohtaja (pääministeri), 1918 valtionhoitaja ja lopulta 1919 lähtien Suomen presidentti
-Useimmat tarvittavat virastot, jotka oli perustettu jo autonomian aikaan, jatkoivat toimintaansa itsenäisessä Suomessa
-1890-luvulla olivat alkaneet kiistat ruotsin- ja suomenkielisten välillä

TUNNUKSET


-Valtiollista vapautta tarvittiin kuvaamaan kansallislippu
-Ruotsin ja Venäjän vallan aikana oli käytetty Suomen vaakunaan leijonakuviota
-Luokkataistelu ulottui 1918 keväälle, jossa valittiin kansallislaulu. Maamme-laulu oli porvarillinen
-Eriäviä mielipiteitä herätti myös itsenäisyyspäivä

RAJAT


-1918 tammikuusta alkaen teknisesti oli käynnissä sota Neuvosto-Venäjän ja Suomen välillä, kun Venäjällä ja Suomessa alkoi sisällissota
-Petsamo kuului Suomelle, lupasi Neuvosto-Venäjä Tarton rauhassa
-Suomessa väheni Venäjän vaikutusvalta 1918



No comments:

Post a Comment